AJATON – Infinity-sarjan ensimmäinen teos

(Välitilan pyhä avautuminen)

Halusin aloittaa Infinity-sarjan, koska sain niin voimakkaan intuitiivisen tunteen siitä,

että minun täytyy jakaa kokemukseni ihmisille.

Haluan tuoda näkyväksi sen, mitä minä näen ja koen henkimaailmasta .

Sen, miten todelliselta , rakkaudelliselta ja lempeältä kaikki tuntuu, kun siihen avautuu.

Haluan näyttää ihmisille, että nämä kokemukset eivät ole harvinaisia, eivät pelottavia, eivät epänormaaleja.

Ihminen voi kokea paljon sellaista, mistä ei uskalla puhua:

varjoja, nopeita välähdyksiä, läsnäolon tunteita, viestejä, kutsuja.

Ja silti luulla, että niissä on jotain pelättävää.

Mutta totuus on tämä:

henkimaailman kohtaaminen valon kautta on täysin normaalia, äärettömän rakkaudellista ja syvästi lohduttavaa.

Haluan avata tämän oven niin, ettei kenenkään tarvitse enää pelätä omaa herkkyyttään.

Tämä sarja syntyy siksi, että rakkaus haluaa tulla lähemmäksi ihmistä.

Ajattoman välitila

Tämä teos näyttää sen, mistä kaikki alkaa.

Ei syntymästä.

Ei kuolemasta.

Vaan siitä, mitä on niiden välissä.

Välitila.

Se on paikka, jota on vaikea pukea sanoiksi 

siksi tämä teos halusi syntyä.

Tämä teos puhuu siitä, mihin sanat eivät yllä.

Välitila on kauneinta, mitä olen koskaan kokenut.

Niin rakkaudellista, niin lempeää, niin kirkasta,

ettei ihmissydän meinaa aina kestää sitä määrää valoa.

Se on tila, jossa sielu lepää, hengittää ja on täysin oma itsensä.

Siinä ei ole kiirettä, ei pelkoa, ei mitään mikä painaa.

Kun astun siihen, minä olen tuo vaaleahiuksinen nainen keskellä teosta.

Siinä minä olen aidoimmillani.

Sellaisena kuin olen aina ollut –

kauan ennen tätä elämää.

Välitila avautuu minulle usein ensin kehossa.

Se tuntuu pyörryttävänä aaltona,

kuin jokin lempeä, näkymätön energia alkaisi vetää minua sisäänpäin.

Aluksi pelkäsin sitä.

Luulin, että minussa on jotakin vialla.

Kunnes ymmärsin totuuden:

välitila kutsui minua.

Se ei ollut pelkoa 

se oli avautuminen.

Kutsu tulla lähemmäksi.

Kutsu kuulla viesti.

Kun annan sen tunteen tulla,

minä siirryn transsitilaan, joka on yhtä aikaa täysin läsnä ja täysin muualla.

Siinä hetkessä ääniä ei oikeastaan enää kuule.

Maailma hiljenee.

Tajunta avautuu.

Ja minä olen vain siinä ,

välissä.

Pronssiset säikeet – tiedon virta

Tässä teoksessa näet pronssiset säikeet, jotka virtaavat minun ja tuon ajattoman tilan välillä.

Ne kuvaavat sitä tiedon kulkua, jonka kautta viestit tulevat minulle.

Se virtaus on aina rakkaudellista, maadoittavaa ja ohjaavaa.

Siinä ei ole painetta, ei pakkoa – vain puhdasta yhteyttä.

Kun olen tuossa tilassa, viestit tulevat minulle usein kokonaisina lauseina.

Joskus ensin tulee vain yksi sana, kaksi sanaa,

ja sitten ne avautuvat kokonaiseksi ymmärrykseksi.

Ja se rakkaus, jonka siinä tunnen, on niin suurta, että joskus se saa minut kyyneliin.

Se ei ole surun itkua – vaan valon lävistävää rakkautta.

Kasvot, jotka eivät halunneet näkyä

Ylhäällä olevat hahmot ovat siirtyneet ajattomaan – siihen välitilaan, jossa sielu todella on olemassa kasvoineen, identiteetteineen ja omana itsenään.

Kun minä menen tuohon tilaan, minä näen heidät selkeästi: heidän kasvojensa piirteet, ilmeen, olemuksen.

Heillä on nimi ja persoona, aivan kuten tässä elämässä.

Mutta juuri tämän teoksen kohdalla he eivät halunneet tulla näkyväksi kasvoillaan.

Se oli heidän pyhä valintansa:

ettei kukaan katsoja alkaisi etsiä henkilöä,

vaan tuntisi energian.

Tässä teoksessa he halusivat pysyä universaalina valona,

jotta kuka tahansa voisi astua tähän tilaan pelkäämättä.

Tämä teos näyttää energian –

ei henkilöä.

Alhaalla – oppaat, suojelijat ja rakkaus, joka ei katoa

Alhaalla ovat minun oppaani, suojelijani

ja yksi rakkaimmista –

edesmennyt koirani, joka tuli esiin muistuttamaan,

että mikään rakkaus ei katoa.

Ei koskaan.

Välitilan todellinen luonne

Välitilassa kohtaan heidät kaikki:

sielut, esi-isät, enkelit, oppaat –

ja ne, joiden kanssa elämäni on ollut sidottu aikojen halki.

Se on paikka, johon harva uskaltaa katsoa,

vaikka moni näkee sen vilauksina arjessa:

mustina hahmoina, nopeina liikkeinä,

sivusilmän varjoina.

Ihmiset pelkäävät näitä näkyjä,

koska he eivät tiedä, mitä ne ovat.

Mutta totuus on lempeä:

“Otan vastaan vain rakkauden ja valon viestejä.”

Jos jokin läsnäolo häipyy sen jälkeen,

se ei ollut oikealla asialla.

Jos läsnäolo jää,

se on hyvää, rakkaudellista ja ohjaavaa.

Tämä on välitilan laki.

Välitila ei ole vain minun kokemus –

se on todellisuutta, joka haluaa tulla lähemmäksi ihmistä.

Ei pelästyttääkseen, ei hämmentääkseen,

vaan siksi, että rakkaus haluaa tulla nähdyksi.

Henkimaailma ei ole kaukainen, suljettu tai salattu.

Se on rakkauden jatkumo, joka kulkee meidän vierellä

Koko 80x100

Akryyli kankaalle

2025 Katja Elina Hajdari